Leader Pyhäjärviseutu on paikalliskehittäjä

Leader Pyhäjärviseutu ry  on perustettu vuonna 1997 alueensa paikalliskehittäjäksi.  Toiminnassamme on neljä tärkeää osa-aluetta: yhteisöt, yritykset ja elinkeinot, matkailupalvelut ja nuoret. Tutustu palveluihimme ja hankkeisiimme tästä.

Tehtävämme on asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten innostaminen oman toimintansa ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Toiminnassamme kohtaavat alueen asukkaat, yhteisöt, yritykset ja julkinen taho, joiden yhteisenä päämääränä on alueen kehittäminen. Toimintamme on poliittisesti sitoutumatonta ja kaikki ovat tervetulleita mukaan vaikuttamaan elinolojemme parantamiseen.

Pyhäjärviseutu on yksi Suomen 54 Leader -ryhmästä. Olemme laatineet vuosille 2014-2020 Paikallista Pyhäjärviseudulta -kehittämisohjelman, jota toteutetaan rahoittamalla yhteisöjen ja mikroyritysten hankkeita. Pyhäjärviseudun henkilökunta avustaa hankehakemusten laatimisessa ja hankkeiden toteuttamisessa, joten ota yhteyttä!



Ajankohtaista -palstalta voit seurata tuoreimpia uutisiamme ja saat tietoa tapahtumista ja koulutuksista.

Leader Pyhäjärviseutu julkaiseen jäsenkirjeen neljästi vuodessa.

Julkaisemme erilaisia esitteitä esim. rahoituksen hakemisesta.

Matkailuesitteistä saat tietoa alueemme matkailupalveluista.

Have a look at our tourism brochures.

Familiarisez-vous avec nos brochures touristiques.